perjantai 25. lokakuuta 2013

Mini prints ja tutorial nappihalkioon

Niin se aika hujahtikin ja toisen Mini printsin ehdin ommella vasta viime viikon lopulla. Tällainen siitä tuli.

Kankaat: puuvillat (Ottobre)
Kaava: Mini Prints (Ob 4/13)
Muutokset: Pituus 104, leveys 98. Taskunpaikat tällä kertaa summissa - ei hyvä!
Mitäs tykkäät: Näiden ompelu on koukuttavaa!!!

Sitten nappihalkion tekoon. Etukappaleeseen leikataan kaavan mukaan 11cm pitkä halkio ja sen pohjalle vinosti leikkaukset. Se leikkaus näkyy yhdessä myöhemmässä kuvassa, jos epäilyttää. Ompele nappisilmut. Tässä versiossa tein ne ohjeen mukaan saumurin rullapäärmeellä, edellisessä taittelin kankaan nelinkerroin. Asettele nappisilmut paikoilleen nurjalle ja aputikkaa ne paikoilleen.

Ohjeen mukaan ylin nappisilmu pitäisi tulla vissiin ylemmäs, mutta jätin itse kanttauksen verran tilaa ylös.

Seuraavassa kuvassa ylemmässä näkyy halkion pohjan leikkaus.


Alemmassa vähän tärähtäneessä kuvassa alan asetella halkiokaitaletta paikalleen. Kaitale on silitetty pitkittäin puoliksi. Kaitaleen oikea puoli laitetaan etukappaleen nurjalle. Aloitin neuloituksen asettamalla kaitaleen keskikohdan halkion pohjalle. Sen jälkeen laitoin kaitaleen päät kiinni halkion yläreunoihin ja sitten nupitin välit tasaisesti.

Vasemmassa yläkulmassa on nupitettu kaitale paikoilleen. Oikeassa yläkulmassa on aloitettu ompelu ja kannattaa ommella etukappaleen oikealta puolelta. Ompelusta en saanut kunnolla kuvia, kun kriittisissä vaiheissa en saanut paininjalkaa pois edestä. Ompelin halkion reunan aina halkion pohjalla olevaan ensimmäiseen leikkaukseen saakka, lähelle leikkauskohtaa. Sitten käänsin työtä vähän ommellakseni halkion pohjan eli taas sinne toisen vinoleikkauksen kohdalle. Sitten taas vähän käännetään ja ommellaan halkion toinen reuna. Halkion pohjalla kannattaa suoristella ruttuja jne., siihen helposti tulee vekkejä.

Edellisen kuvan alin kuva näyttää sen, miltä tilanne näyttää tässä vaiheessa. Kuten näkee, halkioleikkausten ansiosta halkio käytännössä menee ihan suoraankin. Sen takia pohjan kulmissa ei tarvitse 90 astetta kääntää, vähempi riittää.


Siiten käännetään kaitale oikealle puolelle ja käännetään reuna sisälle. Silitys keskikohdasta auttaa tässä vaiheessa. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy, mitä sisäpuolelle jää. Tärkeä on saada sitten se ommel piiloon, jolla kaitale kiinnitettiin nurjalle puolen. Sitten vain ommellaan!


Ompelun jälkeen halkion pohja asetellaan noin, että alas muotostuu kolmion kärki. Siitä sitten tikataan kolmio paikalleen. Aika valmis alkaa olla!

Lopuksi nappisilmut tikataan oikeaan asentoon. Ohjeen mukaan pitäisi tikata läheltä halkion keskiviivaa, mutta isojen nappien vuoksi tikkasin vähän kauempaa. Ohjeen mukaisella tikkauksella tulisi kyllä parempi. Mutta nyt halkio on valmis, tadaats!


Minusta tämä tunika on kaunein vyö taakse sidottuna. Ja on kelvannut myös neidille! Tällainen olisi itsellekin kiva!


2 kommenttia:

  1. Suuret kiitokset tästä tutorialista. Yksi yllämainittu mekko tehtynä, mutta en voi väittää, että oisin ymmärtänyt niistä ottobren ohjeista mitään. Jotenkin luovien sain ihan siistin nappihalkion, mutta nyt tämän ohjeen avulla ei voi epäonnistua! Kiitos!!!

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti tunika, tätä vois yrittää tarjoilla omalle neidillekin! =)
    Ohje on myös hyvä ja selkeä, täytyykin kokeilla tällä tavalla.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!